Sofi

Kaikista kissapersoonista, joita olen ikinä tavannut, Sofi on ehdottomasti kaikkein hämmentävin.

Tai no, miten sen nyt ottaa. En ole koskaan ollut edes aivan vakuuttunut siitä, että Sofi ylipäänsä on kissa. Sofi saapui meille eräänä huhtikuisena iltana, ja me luulimme ottavamme huostaanotetun, hieman aran mutta rapsutuksenkipeän kissan.

Ensimmäinen harhaluulo. Pian selvisi, että Sofi ei pelkää mitään.

Niin, Sofi ei vaan näytä pelkäävän mitään. Eikä tämä tarkoita sitä, että Sofi olisi tyhmänrohkea tai uhittelija: Kyllä pieni kissa karkuun lähtee jos sille tarpeeksi sähisee. Mutta Sofi suhtautuu maailmaan sellaisella luottamuksella, jota ei uskoisi kaltoin kohdellusta pennusta löytyvän. Valjastelu Sofin kanssa on hieman hankalaa. Ei siksi, ettei Sofi pitäisi valjastelusta: Sofi kohtaa maailman rohkeasti, pörröinen häntä pystyssä. Sofille jokainen vastaantulija on ilonaihe, oiva mahdollisuus maharapsutuksiin. Ja siitä se ongelma tuleekin, jokainen ihminen tulisi päästä tervehtimään, kiehnämään jalkoihin rapsutuksia kerjäämään. Jos tähän ei anneta mahdollisuutta, seuraa kiukkuista protestimaukunaa ja hihnan kiskontaa.



Sofi ei myöskään pahemmin pyytele anteeksi omaa olemassaoloaan. Jos Sofi haluaa jotain, hän hankkii sen itselleen. Jo heti ensimmäisistä viikoista lähtien Sofi on kirjaimellisesti kävellyt Nessa-siskonsa yli. Pienellä kissalla on suuri valta: Vihjekin, ja Nessa luovuttaa ruuat, leikit, herkut ja parhaat näköalapaikat yksinoikeudella Sofin nautittavaksi.



Kaikkein ihmeellisintä Sofissa on kuitenkin hänen rakkaudenkipeytensä. Sofi on aina sylissä, aina, tai useimmiten ainakin tassunkantaman päässä. Silloin kun ei ole aika touhuta, on hyvä hetki vastaanottaa rapsutuksia: Venyttää itsensä selällään sylissä iiiihan pitkäksi niin että masua voi kapsuttaa oikein kunnolla. Sofi nukkuu yönsäkin vieressä, ihan liki vatsaa vasten tai polvitaipeessa. Ja herätyskellon soidessa pieni kömpii tyynyn viereen vastaanottamaan aamun ensimmäiset rapsutukset, mielellään pitkät ja perusteelliset, jotta kummankin päivä alkaa oikealla tassulla.



Ensimmäisinä päivinä uudessa kodissaan Sofi sai lempinimen Pikku Buddha. Buddha tietää elämän olevan kärsimystä, mutta hymyilee silti. Ja niin tekee Sofikin, ottaen samalla ilon irti pienistä asioista: Ruuasta, kainalopaikasta ja maharapsutuksista. Sofi elää omassa maailmassaan, oman Sofi Show'nsa päähenkilönä. Ja se maailma näyttää aina olevan aivan kuin jollain vaaleanpunaisella keijupölyllä silattu.